Okei okei, mä myönnän, olen alkanut käydä salilla. Ja se on ihan kivaa! Salivihaajana mut raahattiin puoliväkisin ensimmäisen kerran hikiluolaan ja aluksi treenaaminen painottui aerobiseen harjoitteluun. Kulutin juoksumattoa niin, että nolotti. Sitten uskaltauduin laitteiden puolelle. Pöhkönä googlailin ja etsin netistä miten mitäkin vempelettä käytetään ja mitä kannattaa tehdä. Sielä mä sitten pyörin kuin peura ajovaloissa, mutta pikkuhiljaa oon saanut jutusta kiinni. Edelleenkin ulkoilu on mun ehdoton lemppari ja lapsuudesta tuttu urheilukenttä on osoittautunut maailman ihanimmaksi treenipaikaksi.
Muutaman kuukauden liikkuneena huomasin nyt, että kaipaisin tekemiseen jotain tavoitteellisuutta. Treeniohjelmia ja ruokavalioita löytyy netti täydeltä, mutta on vaikea päättää mikä niistä olisi juuri mulle. Liian vähän näistä asioista kun tiedän, niin olen harkinnut ottavani ittelleni personal trainerin. Kaipaisin jonkun, joka nostaa mut sohvalta ylös ja loisi mulle sen päämäärän mihin tavoitellaan. Ja kehuja! Niitä mä tälläin naisena olen vailla. Jonkun pitäisi olla se joka hyvän hapottumisen jälkeen kannustaisi, kehuisi ja kertoisi kuinka ylpeä minusta on!
Oon tykästynyt intervalliharjoitteluun. Sitä on kiva tehdä juostessa ja pyöräillessä, sopii juuri mulle! Taas internetin orjana oon selvittänyt, että sen pitäisi nostaa hyvin kuntoa. Mitä syömiseen tulee, niin EN OLE PÄÄSSYT KARKISTA EROON. Yllätys, Yllätys. Edelleekin sokerinhimo iskee niin kovana, että olen valmis vaikka konttaamaan kauppaan. Yritän sitten käydä treenaamassa senkin edestä, että karkista kertyneet kalorit saataisiin kulutettua. Oon pysynyt ihan kotiruokailussa, ainut mitä en enään syö on pasta. Leipää välillä, mutta vain muutaman kerran viikossa. Muuten ihan tavallista himaruokaa. Sen oon huomannut, että ruokahalu on kasvanut räjähtäen. Tuntuu että vatsa on pohjaton!
Salikissaksi ei siis vielä tosiaan voi sanoa, mutta mites salikoira? Katsotaan jaksaako mun urheilukärpänen lentää vielä syksyn tullen 😉
Maisa
