Särkynyt Sydän

Mä luulin että olin saanut rakennettua ittelleni vahvan ulkokuoren, jota ei kukaan pystyisi murtamaan. Ajattelin etten enään koskaan tirauta itkuja kenenkään miehen takia ja olin salaa ylpeä taidostani olla kylmä paska. Tuli kuitenkin odottamaton päivä, jolloin mun elämään ilmestyi ihminen kehen ihastuin kuin hullu puuroon. Yhtäkkiä elokuvamaisesti kaikki katos ympäriltä ja tuntui että maailmassa ei olisi enään mitään sellaista mitä ei voisi ratkoa. Päivät meni huumassa, elämä hymyili ja linnut lauloi. Ajattelin että nyt oli tullut vastaan se tyyppi kelle annan ittestäni ihan kaiken. Olisin tuonu vaikka klassisesti kuun taivaalta! Mä tapani vastaisesti en esittänytkään vaikeesti tavoiteltavaa, en pelleillyt, enkä jahkaillut montaa kuukautta. Avasin mun tiukoin lukitun suojamuurin ja oikein huusin tota huikeeta tyyppiä tulemaan sisälle.

No eipä kaikki tietenkään mennyt niinkun olin omassa pääni sisäisessä Maisalandissa suunnitellut, vaan tälle kaikelle pistettiin stoppi yhtäkkiä ja arvaamatta. Se oli kun isku pannulla naamaan. Aluksi rupesin Maisamaisesti miettimään, että mitä helvettiä, kuka mulle antaa pakit?! Yritin nostaa nokan pystyyn ja kavereille naureskelin, että miettikääpä mitä joku uskalsi mulle tehdä. Kuitenkin nopeemmin kun osasin kuvitellakkaan, huomasin itkeväni yksin kotona. Ja jumatsuide että itkinkin! Tunteen purkautumiseen johti varmasti pettymys, hylätyksi tuleminen ja suoranainen itsetunnon kova kolahtaminen. Minkä takia just tämä ihminen, jolle mä olisin tahtonut antaa sellasta mitä en olis koskaan kuvitellut ees haluavani antaa, oli sanonut mulle kylmästi ei? Fiksuna likkana tutun peilin edessä taas kattelin, että onko vika mun ulkonäössä vai oliko mun persoonassa jotain niin ylitsepääsemättömän häiritsevää. Seuraavat päivät kului suoranaisessa rypemisen suossa.

Taas niinkun useessa asiassa, kaverit auttoi ja takoi mun päähän että eihän tää tyyppi nyt olisi edes mun arvoinen ollut. Miten niin ei olisi?! Kuitenkin oli pakko nieleskellä, nousta sängystä ja lähteä ulos. Napata elämänlangasta kiinni ja ruveta porskuttamaan eteenpäin miettien, että vaikka rukkaset tuli, niin maailma ei siihen kaadu.

Tää kuori on särkyvää, kun heikko jää, joten missä on Robin joka lupasi olla olkapäänä?? Vielä edelleenkin tuntuu siltä, että maailma kaatuu, mutta hyvää vauhtia oon rakentamassa kovempaa ja kestävämpää kuorta, jonka läpi ei moiset moukat pääse. Kyllä aika haavat parantaa, vai miten se meni…

Maisa

Särkynyt Sydän

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *